Minäkö ratsastaja ?
Minusta ei päällepäin voisi uskoa että olisin ratsastaja, koska suurimmalla osalla ihmisistä on tietynlainen kuva miltä ratsastaja näyttää, esimerkiksi koulussa. Olen aina rakastanut eläimiä, lähinnä kissoja ja koiria. Joko ensimmäisellä tai toisella luokalla teimme luokkaretken Hämäläisen tilalle, jossa ensimmäsen kerran uskalsin koskea hevoseen. En voi sanoa että siitä lähti ajatus että minusta tulisi vielä ratsastaja, koska se ei ollt niin. Ratsastus ei Etelä-Karjalassa ainankaan ole mitenkään erikoinen ratsastus. Olen kiertänyt kaverini Janitan ja hänen pikkusiskonsa Julian kanssa monet tallit läpi ja kokenut erinlaisia, ratsastusopettajia, hevosia, talleja sekä ihmisiä. Jos joku kysyy minulta " Mitä harrastat? " ja minä vastaan "Ratsastusta" yleensä vastaus on "Oikeasiti, miten uskallat?" Siihen tarvitaan vain rohkeutta, jos päätät "minä hyppään hevosen selkään ja laitan sen menemään oikein päin" silloin sinä teet sen. En usko että arat sekä itseluottamus pulaiset pärjäisivät kauhean pitkälle ratsastuksessa, sillä OIKEASTI ratsastuksessa tarvitaan rohkeutta ja itseluottamusta sekä itsevarmuutta. Ratsastus ei ole oikeasti mikään helppo laji.
Miksi juuri ratsastus ?
Olen enemmän sellainen ihminen joka tykkää tehdä asiat rauhassa, yksin ja kunnolla (olen varmaan sanonut tämän lauseen joskus jossain). Siksi mikään jalkapallo tai salibandy ei oikeen innostanut minua, olen kumpaakin kokeillut. Rakastan haasteita, saatan pelätä asioita mutta pääsen niistä yli. Voin kertoa tähän erään esimerkin, noin kuukausi takaperin tuntilistassa luki minun kohdallani Daalia... Olin aivan paniikissa, sen jälkeen sain kuulla etää olemme hyppäämässä esteitä, sen jälkeen jäädyin täysin. Minua oksetti ja pääähän sattui, koska olin aivan hermona. Mutta olin päättänyt että menen selkään ja ratsastan niin hyvin kuin pystyn. Suurin osa varmaankin tietää että hevonen/poni vaistoaa jos jännität liikaa. Yritin olla mahdollisiman rento ja piiloutuva, ettei minusta huomaisi että jännitän. Ensimmäisen hypyn jälkeen minulla oli niin turvallinen olo kun voi vain olla, Daalia oli ihana. Nyt nauran tälle asialle, sillä MIKSI jännitin, ratsastus on ratsastusta vaikka olisin tippunut sieltä olisin kiivennyt takaisin selkään ja jatkanut. Se on vaan niin mahtava tunne kun saa 500 kg painavan hevosen kulkemaan sillä tavalla kuin itse haluaa. Hevoset ovat minulle kaikki kaikessa, en tiedä mitä tekisin ilman niitä. Tallilla olo piristää minua aina puhumattakaan siitä miten paljon hevosen selkän hyppääminen piristää minua. Jotkut ihmiset jotka eivät ratsasta voivat ajatella tätä oudoksi, mutta se on verrattavissa kaikkeen. Jos harrastat uintia tulet siitä iloiseksi että pääset veteen. Mutta koska rakastan ratsastusta harrastuksena ja Hevosia eläiminä en voi vain tehdä muuta kuin kehua niitä. En ole koskaan löytänyt yhtä mielenkiintoisempaa harrastusta kuin ratsastus, sihen jää vain koukkuun. Ratsastuksesa parasta on että aina voi oppia jotain uutta, jotkut tunnit ovat onnistuneita jotkut taas epäonnistuneita. Onnistunesta tunnista jä taas erittäin hyvä fiilis, mutta tavallaan epäonnistuneestakin, sillä tulee sellainen olo että haluaisin takaisin hevosen selkään ja ratsastaa niin kauan että saan sen onnistumaan. Joka tarkoittaa sitä että tallille on aina kerta kerran jälkeen ihana tulla. Voisin kirjoittaa tästä aiheesta vaikka kuinka pitkät teksin, mutta taidan jättää tämän tähän.
Minun tarinani
Kaikki alkoi Hubsilta, olin katsomassa Janitan ja Julian ratsastustuntia, oli talvi vähintään -15 astetta pakkasta. Katselin vain ihan rauhassa siinä kun muut kävelivät hevoset allaan ympäriinsä taluttajat vierelllään. Yht äkkiä minulle tuli sellainen olo että minäkin haluan tuonne. Äiti ei meinannut uskoa todeksi että MINÄ Nanna haluaisin nyt ruveta ratsastajaksi. No varasimme minulle ratsastustunnin että saan ensin kokeilla, äitini oli aivan varma että en minä siitä innostu, koska olin muutenkin todella arka. Mutta siitä se sitten lähti. Hubsilla sain ensimmäisen hoitoponini nimeltä Tivano, Tivano asuu vieläkin Hubsilla. Sitten siirryimmen jatko tunneille, kun osasimme ratsastuksen perusasiat ja ratsastaa ilman taluttajaa tai vieressä käveliää. Jossain vaiheessa Hubs alkoi tympimään ja kaipasimme vaihtelua, olimme olleet edellisenä kesänä ratsastus leirillä Pikkusuokki oy nimisellä tallilla ( nimi ei kylläkäään ollut tuo silloin). Kuulimme että talli oli muuttanut Lemille. Aloitimme sitten ratsastuksen siellä, tykkäsimme tallista ja jäimme sitten sinne. Jossain vaiheessa touhu meni vähän liian lepsuksi. Hevosia ei enää ollut tarpeeksi tai jos oli niin kukaan ei halunnut mennnä niillä jonka seurauksena rupesime puolittmaan tunteja mutta jouduimme silti maksamaan täyden hinnan. Me saimme myöhemmin kuulla että tallin käytössä oleva maneesi ei edes ollut käyttö kunnossa eikä siellä edes olisi saanut ratsastaa. Pikkusuokilla majaili musta shettis ja sen omistaja sanoi että shettis on muuttamassa Tervamäen tallille, no totta kai googlasimme heti missä ja minkä alinen paikka tämä oli. Lopetimme tunnit Pikkusuokilla ja aloitimme Tervamäellä. Tykkäsimme tunninpitäjästämme sekä poneista. Vähän ajan ratsasettuamme sillä tallilla otimme Janitan kanssa puoliksi puoli ylläpitoon Lurjus nimisen shetlannin ponin, puoli ylläpidimme sitä noin 3 kuukautta jonka jälkeen emme enää jaksaneet, sillä kolme kertaa viikossa oli jo liikaa meille. Sen jälkeen kun talli ilmoitti että vakio tunnit loppuu ja talli vaihtuisi yksityiseksi. Rupesimme taas etsimään uutta tallia. Päätimme siirtyä Raijan tallille, se ei todellakaan ollut ykkös vaihtoehdoissamme, sillä olimme kuulleet niin paljon pahaa sitä tallista. Jouduimme jollekkin alkeistunnille... Ratsastuksenopettajamme luuli meitä vasta aloittaneiksi joten emme edes hypänneet. Kävimme varmaankin noin kaksi kuukautta Raijalla, kun saimme viestin että Kiviojan ponitallille on tulossa lisää tunteja. No kävimme kokeilemassa siellä ja aloitimme sitten tunnit viime syksynä. Tässä välissä olen käynyt monet leirit ja parit kisat. Einolassa olen ollut yhdellä hiihtoloma leirillä, yhdellä kesä leirillä ja kahdella viikonloppu leirillä. Tarhakallion ratsutilalla olin viime kesänä leirillä, sitä edellisenä kesänä kiwigontallilla ja sitä edellisenä Lisa-aegin tallilla. Nyt olen ratsastanut vähän yli viisi vuotta, ja kokemuksia riittää. Arskan löysin viime vuoden lopussa torin kautta kun poni tarvitsi liikuttajaa kerran viikossa... lisää voit lukea
tästä. Eli tällä hetkellä ratsastan kaksi kertaaa viikossa, haluaisin kyllä enemmänkin mutta aika ei vain yksinkertaisesti riitä.
Mitä jos et enään pysty ?
Ainahan on riskit ja vaarat, ratsastuksessa voi tapahtua mitä vaan. Mutta en haluaisi ajatella vielä tuota. Minulle ei ole käynyt mitään pahaa ratsastuksessa, minulta ei ole murtunut mikään paikka koskaan. Mutta jos tapahtuisi jotain, että en voisi enää ratsastaa olisin silti hevosten kanssa tekemisissä. En voisi ajatella elämää ilman niitä. Mutta jos jostain syystä kiinnostus hevosiin loppuisi... en tiedä.
Haluan kiittää jokaista hevosta jonka kanssa olen ollut tekemisissä, olen kokenut teidän kanssa mitä ihanimpia kokemuksia enkä luopuisi niistä koskaan. Haluan myös kiittää vanhempiani jotka ovat jaksaneet kuskata minua talllille. Sekä haluan kiittää kaikkia ratsastuksen opettajia, teiltä olen saanut vinkkejä ja neuvoja miten minusta tuisi edes hyvä ratsastaja.
<3 Nanna
Tässä parit mun upeat otokset kengistä. Toivottavasti saatte vähän osviittaa miltä nää näyttää. Mutta ei mulla tällä kertaa oo mitään muuta sanottavaa, super hyvää loppu viikkoa kaikille !Kaikki kuvat (c) Janita Kaarna, paitsi mun ottamat saapas kuvat !
