keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

#10 HYVÄ BLOGI ? + LINKKAA BLOGISI

Ulkoasu

Ulkoasu kertoo aika paljon blogista. Sillä ainakin minä itse katson sitä aina tarkkaan, muiden blogeissa että omassani. Blogin ulkoasu kertoo paljon blogista sekä kirjoittajasta. itse pidän ulkoasua hyvin tärkeänä osana blogia. Jos katson jotakin blogia ensimmäistä kertaa ja ulkoasu näyttää tylsältä en edes vaivaudu lukemaan postauksia. Blogini ulkoasu on vaihdellut monta kertaa tämän vuoden aikana, mutta nyt olen pysynyt hetken aikaa tässä samassa. MINUN mielestäni ulkoasu pitää olla yksinkertainen jossa voi olla pieniä yksityiskohtia. Pidän myös erittäin paljon itse tehdyistä malleista ja ulkoasuista. Banneri ei saa olla liian sekava tai värikäs, sellainen että siitä saa selvää ja kuvat erottuvat toisistaan hyvin.








Blogin sisältö

Blogin sisältö pitää olla mielenkiintoista, jotta sitä jaksaa lukea. Tekstin pitää myös olla helppo lukuista ja selkeää, sen kanssa minulla oli aikaisemmin vähän ongelmia, koska minulla tuli paljon kirjoitus virheitä.  Itse kirjoitan sellaisia postauksia joista itse pidän, esim. my dayt tai kuulumiset. Tekstiä kannattaa lihavoittaa, sillä se lisää mielenkiintoisuutta jos tekstissä on kerrottu tarkemmin yksityiskohtiakin. Esimerkki, " Menin tänään tunnilla Pollella, jolla en ollut mennyt koskaan." " Menin tänään ratsastustunnilla Polle nimisellä ruskealla shetlanninponilla, jolla en  koskaan aikaisemmin ole mennyt. " Sekä kuvat kappaleiden välissä tuovat mielenkiintoa lukea postausta. Itse haluan ainakin ilmaista mahdollisiman paljon tunteitani sekä fiiliksiä blogissani. Sekä my dayt kertovat aika paljon elämästäni siksi myös teen niitä, koska haluan että blogissani näkyy myös elämääni. Lähinnnä tämä blogihan kertoo elämästäni jossa hevoset ovat erittäin suuressa osassa. Linkkaan alas pari blogia, kenen teksteistä pidän. 




LINKKAA BLOGISI

Ajattelin ensin tehdä ihan oman postauksen tälle mutta tungen tämän nyt tähän samaan postaukseen, mutta siis tarkoituksena olisi siis käydä blogeja läpi ja valita niistä neljä parasta, joita sitten "arvostelen". 

Linkkaa tämän postauksen kommentteihin oma blogisi osoite ja kerro lyhyesti mitä blogisi sisältää. Sekä parin lauseen pituinen mielipide minun blogistani olisi mukava kuulla. Rakentavaa palautetta saa aina antaa! 

VIIMEINEN LINKITYSPÄIVÄ 6.7.16 !

-Nanna

15 kommenttia:

  1. Todella hyvin kirjoitettu postaus! :) Mainitsin tästä jo viimeksikin kun kommentoin blogiisi, mutta tää ulkoasu on todella hieno ja siisti! Ainut, mikä hiukan häriitsee on tausta, joka liikkuu mukana, kun sivua rullaa ylös tai alas. Lisäksi postaustahti voisi olla hiukan säännöllisempi, vaikka ainakin nyt kesäkuun aikana postauksia on näköjään tullutkin useammin :)

    welifedream.blogspot.fi
    v.2000 syntyneen tytön hevosblogi, jossa on välillä myös lifestylepostauksia. Mukana pyörivät kaksi liikutushevostani, joista toinen on ex-ravuri ja toinen isompi poni.

    VastaaPoista
  2. http://veerahepat.blogspot.fi
    Mun heppa blogi, joka kertoo Pikkuisesta Salama ponista ja sen suokki kaverista.
    Mun blogi on aika uusi ja on pikkuisen vaiheessa, mutta se korjaantuu joskus.

    Mä tykkään sun blogista tosi paljon, se on ihanan värinen ja on ihanan yksinkertainen.
    Myös tykkään sun kirjoitus tyylistä bannereista.

    VastaaPoista
  3. http://tiiajanasu.blogspot.fi/
    V. 2003 syntyneen tytön hevosblogi, johon tulee välillä myös muita postauksia. Mukana pyörii Vinski, joka on ex-ravuri, sekä myös mun mietteitä hevosen ostamisesta.

    Sun blogia on tosi kiva lukea, ja tykkään paljon sun postauksista.
    Sun ulkoasu on tosi siisti, eikä liian yksinkertainen, vaan siinä on sopivasti "potkua!"

    VastaaPoista
  4. http://lottahepat.blogspot.fi/
    00-syntynyt tyttö kirjoittaa omasta elämästään ratsastuksen parissa. Kirjoitan ratsastusharrastuksestani ratsastuskoulussa.
    Blogi on melko uusi, jonka lisäksi en ole kirjoittanut paljoakaan heppatekstejä ennen (vaikka olen blogia pitänyt jo ennen tuota) joten tekstin suhteen olen vielä vähän hakosessa. Koska käyn ratsastuskoululla kerran viikossa blogiin saattaa ilmestyä myös muun aiheisia postauksia.

    Blogisi ulkoasu ja teksti on siistiä. Tekstien taustan muuttaisin itse valkoiseksi sekä suurentaisin ehkä numerolla tekstien kokoa koko blogissa. (tosin olen istunut tässä vaiheessa monta tuntia jo koneella kirjoittaen+lasit eivät ole päässä, joten saattaa johtua siitäkin, että teksti tuntuu näkyvän vähän huonosti:D) Banneri on ihan kiva, muuttaisin itse ehkä otsikon valkoiseksi, lisäisin varjoja ja pistäisin jotain pientä lisää, mutta tuo on kyllä mukavan yksinkertainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus:
      -00 syntynyt:D (miksi en vain kirjoittanut, että 2000?:D)

      Poista
  5. elaimetsydammessa.blogspot.com

    Blogi kertoo 13-vuotiaan elämästä, ponien ja koirien kanssa. Blogissani siis ponipostauksia, koirapostauksia ja myös välillä muita erikoispostauksia!

    Blogissasi Postaukset on kirjoitettu hyvin ja selkeästi, sekä niitä on mukava lukea. Sulla on ihanan sävyinen ja värinen ulkoasu. Banneri on hieno ja selkeä ja nuo sivut bannerissa on kiva lisä, mutta tällä hetkellä nuo sivut ovat eri kohdassa, kun tuo valkoinen viiva ja se ei näytä hyvältä, mutta kokonaisuudessaan todella kiva blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu muokkailin blogia ja banneria äsken niin se johtuu vain siitä :p

      Poista
  6. Pennin pyörittäjä

    Connemaratamma Pennin arkielämästä kertova blogi, joka sisältää paljon kuvia. Tarina siitä, miten liikkumattomasta, motivaatiopulassa olevasta ponista saadaan taas elämäniloinen, innokkaasti työskentelevä ystävä.

    Tämä sun blogi omaa mukavan ulkoasun, värimaailma on kiva ja hillitty! Kirjoitat mukavasti, ehkä voisit kiinnittää vielä enemmän huomiota yhdyssanoihin. Ei tästä blogista paljon huonoa voi kyllä sanoa! :) kokonaisuutena tosi kiva blogi!

    VastaaPoista
  7. angelspullip.blogspot.fi

    (Pullip blogi, toivottavasti ei haittaa(^^) )

    Pullip blogi, jossa on kuvatarinoita, shootteja ja eikoispostauksia. Kirjoitan aika aktiivisesti ja blogiini yritän panostaa.

    Sun blogilla on ihan mahtava ulkoasu ja kirjoitat selkeästi. Blogisi on mukavaa luettavaa ja en keksi mitään huonoa, vaikka liityin äsken. Siis todella ihana blogi(^^)

    VastaaPoista
  8. angelspullip.blogspot.fi

    (Pullip blogi, toivottavasti ei haittaa(^^) )

    Pullip blogi, jossa on kuvatarinoita, shootteja ja eikoispostauksia. Kirjoitan aika aktiivisesti ja blogiini yritän panostaa.

    Sun blogilla on ihan mahtava ulkoasu ja kirjoitat selkeästi. Blogisi on mukavaa luettavaa ja en keksi mitään huonoa, vaikka liityin äsken. Siis todella ihana blogi(^^)

    VastaaPoista
  9. http://perfect-pony.blogspot.com/

    Tähtisumussa on tarina siitä kuinka 17-vuotias taivaanrannanmaalari toteuttaa yhtä suurta unelmaansa hevosalaa opiskellen.

    Sulla on ihanan monipuolinen blogi! Postaustahti saisi olla minun makuuni vähän aktiivisempi, tosin tällä hetkellä minäkään en ole kyllä yhtään kukaan saarnaamaan postaustahdeista :D

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. http://unelmatratsailla.blogspot.it/?m=1

    Niin kuin varmaan tiiätkin, niin blogi on -03 syntyneen hevostytön heppablogi jossa postausten aiheina on tottakai ratsastus, ja kaikki siihen liittyvä, satunnaisesti postaukset saattavat olla "lifestyle" tyyppisiä, pääaiheena kuitenkin hevoset!

    Siun blogissa on yleensä aina kiinnostavia aiheita postauksissa,kiva ulkoasu ja tykkään siun kirjotus tavasta! Postaustahti voisi olla ajoittain tiheämpi, toisaalta omassakin blogissa on ollut nyt vahän taukoa niin paha miun tulla sanomaan!:D

    VastaaPoista
  12. Forbidden love

    Pian 18 vuotta täyttävän elämän janoisen opiskelijan lifestyle painotteinen blogi, joka sisältää muotia ja kauneus höpötyksiä:)!

    VastaaPoista
  13. http://inka-allornothing.blogspot.fi

    19-vuotias Tampereen hurja. Lifie blogiksi voisi luokitella. Pääsääntöisesti juttua omasta tyylistä, lemppari ruuista, sisustusjutuista & kauneudenhoidosta.

    Sulla on todella nätti ulkoasu. Omistat myös erilaisen ja omaperäisen nimen blogillesi.

    VastaaPoista