maanantai 8. elokuuta 2016

#15 Arskailua

Koko viime kuun olen joutunut ratsastamaan Arskan kanssa maastossa, koska kenttää ei enään ole, ja pellon ruoho kasvanut liian pitkäksi. Siitä syystä Arskan kunto on laskenut huomattavasti, ja lisäksi vielä emme pääse kunnolla treenaamaan. Nyt vihdoin pari viikkoa sitten huomasin että pelto oli ajettu. Ja nyt pääsen vihdoin vähäksi aikaa taas ratsastamaan Arskaa kunnolla. Kaikki kuvat (c) Katarina Koskenvirta tai  (c) Janita Kaarna

Arska 19.7.16

Äiti ajoi auton pihaan, ja ajattelin vain että " Jaahas... Taas maastoon." Olin jo varustanut Arskan ja itse pukenut kamat päälle. Olen jo lähdössä kunnes huomaan, pelto on ajettu ! Päätin sitten mennä ratsastamaan pellolle, ajattelin vain mennä ihan kevyesti, kun en ole Arskalla vähään aikaan "kunnolla" ratsastanut. Otin siinä alkukäyntejä ja mietin että mitähän tekisi, ei mitään kauhean rankkaa sillä ulkona oli kumminkin 23 astetta lämmintä. Sitten aloin vain taivuttelemaan käynnissä, tein pari pysähdystä ja peruutusta. Arska oli jotenkin todella jäykkä, varsinkin vasempaan suuntaan. Sen takia ajattelin että jos ratsastan ympyrällä, että saisin sen edes vähän taipumaan. No ei se sen enempää taipunut, vähän kaulaa taivutti, mutta peräpää kulki vain mukana. Ajattelin jättää sen vain siihen ja jatkaa huomenna.

Arska 20.7.16

Jatkoin Keskiviikkona siitä mihin jäimme Tiistaina. Aloimme alkuäyntien jäkleen verkkaamaan taas isolla ympyrällä. Tulin ensin kevyessä ravissa yritin saada arskaa taipumaan, ja kaartamaan päätä muotoon. Mutta poni protestoi jostain syystä hyvin vahvasti vastaan. Sitten istuin harjoius raviin ja Arska taiputti päätä aina pienissä pätkissä alas. Sekä se kuunteli hyvin pohkeet. Vaihdoin suuntaa ja tein saman toiseen suuntaan, tähän suuntaan Arska oli jo paljon parempi. Liikkui, taivutti, ja kuunteli. Omgelma on vielä se, etttä Arska ei kunnolla työskentele takajaloillaan. Mutta oli jo Keskiviikkona parempi kuin Tiistaina. 






Arska 22.7.16

Tein taas tänään isoa ympyrää pellolla ilman satulaa. Arska oli yllättävän hyvä silloin. Tulin ensin oikeaan, eli vaikeampaan suuntaan. Se ei oikein sujunut, poni juoksi alta pois tai jäi köröttelemään. En oikein saanut tuntumaa Arskasta, ihan kuin olisin ensimmäistä kertaa ollut Arskan selässä. Toiseen suuntaan poni oli paaaaaallljoon parempi. En tiedä mistä tämä johtuu, joko Arskan toinen puoli on jäykempi, tai sitten oikea kierros on minulle vaikeampi tai jotain ? Mutta nyt tas poni rupesi taipumaan ja tekemään töitä. Laukassa se otti pieniä spurtteja, ja veti korvat luimussa eteenpäin, mutta ei se menoa haitannut. En voinut Arskaa puolesta tunnista enempää ratsastaa, koska poni oli aivan puhki, ja liikkui tahmeasti, sekä puuskutti kuin hullu. Tavoitteena siis on saada Arskan kunto parempaan suuntaan, mutta kehitystä on jo tapahtunut.







Olen nyt ratsastellut Arskaa pellolla kolme viikkoa, ja voin sanoa että poni ei ole koskaan liikkunut yhtä hyvin. Silloin kun aloitin Arskalla, en tenyt muuta kuin liikutin sen kerran viikossa, ja joo tten sitä myös, mutta nyt treenaan sen kanssa ihan kunnolla. Ennen ponille ei edes tullut hiki, kun menin kaikki askellajit pelkästään suoralla uralla läpi. Nykyään saan sen kaulaaa jo vähän taipumaan ja saan sen tekemään kunnolla töitä. Voin laittaa tähän ennen ja jälkeen kuvat.



Mikä oli sinun lempi kuvasi ?

- Nanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti