sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

#12 Mannilan ratsutalli leiri 27.6 - 1.7

Maanantai

Leiri alkoi Maanantaina 27. päivä kesäkuuta. Aamulla heräsin jo seiskan aikaan ihan pirteänä, puin ratsastus kamat päälle ja lähdin kohti aamupalaa. Aamupalan jälkeen ysin aikoihin lähdin tallille päin. Ensimmäisellä tunnilla meninn Mustis nimisellä hevosella. Olin kuullut muita leiri tytöiltä että mustis on erittäin laiska ratsastaa, sekä vähän ärhäkkä hoitaa. No kaikki silti sujui oikeastaan aika hyvin. Verkattiin alussa ihan normaalisti käynnissä ja ravissa, tultiin L sekä C päätyihin isot pääty-ympyrät ravissa. Sen jälkeen tulimme kaikki kesiympyrälle, teimme käynti -> ravi siirtymiä ympyrällä. Sitten kun se alkoi sujumaan, niin aloimme laukkaamaan. Nostimme laukan S kirjaimesta ja siirryimme takaisin raviin R kirjaimessa. Laukat nousi oikeaan kierrokseen paremmin kylläkin kuin vasempaan, ja Mustis rupesi loppu tunnista jo liikkumaaan eteenpäin. Tunnista ei ole kuvia sillä kamera jäi talolle. Ps.Kaikista tunneista ei ole kuvia ja sen takia jotain tunteja saattaa jäädä välistä.


Mustis ja Usko

Mustis
Maanantain toinen tunti oli ilman satulaa tunti. Menin Sessa nimisellä hepalla, joka oli Mannilassa kesä hevosena. Tehtiin puolipidätteitä ja kolmikaarista kiemurauraa. Sessa kulki ihan nätisti, puolipidätteet se kuunteli hienosti, mutta ravissa Sessaa oli hiukan hankala hallita. Sen jälkeen tulimme kolmikaarista kiemurauraa niin, että ensimmäinen kaari tultiin käynnissä, toinen ravissa ja viimeinen käynnissä, sen jälkeeen siellä pitkäsivu ravissa. Sessan ravi oli kyllä todellakin erittäin epämiellyttävä ja vaikea istua. Sitten sen jälkeen muut tulivat vielä vikan kaaren laukassa, mutta minä en laukannut. Sillä Sessan raviakin oli vaikea hallita.




Tiistai
Aamulla taas yhdeksän aikaan lähdimme kohti tallia, listassa luki että menen Pauli nimisellä ponilla. Tehtiin tunnilla avoja niin että, B kirjaimesta R kirjaimeen tultiin avotaivutus sen jälkeen R kirjaimesta halkasija S kirjaimeen ja keskellä halkaisijaa raviin ja ravi jatkui C päädystä vielä M H kokorataleikkaa linjalle. 



Pauli liikkui erittäin hyvin eteenpäin, ja avot onnistui erittäin hyvin. Toiseen suuntaan Pauli taivutti vähän liikaa mutta kun piti sisä pohkeen ja ulko-ohjan tiukalla niin ponin pysyi halllinnassa. Sen jälkeen tulimmme vielä samaa tehtävää mutta nyt nostimme laukan R S halkaisijan keskeltä, missä aijemmassa tehtävässsä piti siirtyä raviin. Laukkasimme C päätyyn ja ravasimme kokorataleikkaan M kirjaimesta H kirjaimeen. Laukat ei oikein noussut, mutta loppu tunnista poni vain parani. 




Keskiviikko
Keskiviikosta ei ole ollenkaan kuvia, koska ei ollut ketään kuka niitä ottaisi. Ekalla tunnilla menin Usko nimiselä suomenhevosella ilman satulaa, kyseessä oli siis leikki tunti. Olimme kaikki kuusi samalla tunnilla joten siksi minulla ei ole kuvia kyseisestä tunnista :( Leikimme kaikkia erinlaisia leikkejä, Usko oli aika laiskalla tuulella, mutta joistain leikeistä se innostai kovasti. Myöhemmin päiväällä kävimme uittamassa poneja, menin taas Mutiksella.
Jenna ja Usko

Tupla
Ronda

Torstai

Aamu tunti oli este tunti, menin taas Paulila. Tultiin rataa ensin pätkissä ja loppu tunnista siten kokonaan. Ensimmäisellä "kierroksella" tultiin S pitkällä sivulla oleva pieni ristikko ja sen jälkeen teimme laukka ympyrän L päätyyn. Seuraavalla kierroksella tulimme saman S sivun esteen ja jatkoimme ilman ympyrää suoraan B E lavistäjällä oleville sarja esteille, jossa ensin oli ristikko ja sen jälkeen vesi pysty. Kolmannella kierroksella tulimme saman alun mutta jatkoimme viellä kulmien kautta R pitkälle sivulle olevalle ristikolle. Neljännellä kierroksella tulime saman alun uudestaan ja lisäsimme H M lävistäjälle viidennen esteen, ja vielä sen jälkeen tulimme saman sarjan mutta vain toisesta suunnasta, eli vesi ja ristikko. 



Pauli liikkui aika hyvin siihen nähden että se oli jo mennyt yhden estetunnin ennen minun tuntiani. Laukka oli vähähn haastava, vasempaan kierrokseen ei oikein noussut, yeensä sain vasta ensimmäisen esteen jälkeen laukan Paulille. Joko kolmannella tai neljännellä kierroksella oli tippuminen lähellä... R sivun neljännelle esteelle tultiin vähän huonolla linjalla, sekä luulin että Pauli olisi vielä ottanut yhden laukka askeleen ennen estettä mutta ei ottanut, joten lähdin todela myöhässä hyppyynn mukaan. Makasin kaulalla jalustimet jalustimissa, olin luovuttamassa ja tippumassa selästä, kunnes joku huusi " JOS TIPUT JOUDUT LEIPOMAAN KAKKUA!" Sen jälkeen punnersin itseni takaisin selkään ja tulin uudestaan saman esteen, ja pääsin hyppyyn mukaan. Mutta muuten minusta tunti oli olikein onnistunut. 



Janette ja Mustis
Aino ja Sandra

Perjantai

Perjantaina oli ainoastaan leiri kisat, menin taas yllätys yllätys Paulilla. Leiri kisat olivat estekisat, ratana toimi sama rata mitä olimme torstaina menneet. Alkuverkassa oli samat ongelmat kuin torstaina.. en saanut laukkaa nousemaan. Olin ihan puhki kun yhitin antaa pohkeita eikä vain noussut. Sitten siirryin käyntiin ja rauhoitin ponin, vedin syvään henkeä ja kokeilin uudestaan. Sain laukan nostetttua ja hyppäsin ensimmäisen verkka esteen. Olin viimeisenä vuorossa, ennen minua oli kolme ratsukkoa. yhdellä puhdas rata, yhdellä 8 vp, yhdellä 4vp. Odotin tietysti puhdasta rataa, mutta tulokseksi tuli 8 vp, en ollut pettynyt, mutta paremminkin olisi voinut mennä, muta onneksi ne olivat vain leiri kisat. Saimme ruusukkeet, muta ei meitä arvojärjestykseen laitettu. Muuten koko leiri oli oikein mukava, ensimmäinen missä olen yksin ollut. Ensikesänä toivottavasti uudestaan!

Aino ja Janette

Mannilan ratsutalli

Niilo
Ronda


- Nanna



1 kommentti: